I'm going home

3EA68F2F-2389-47D8-97BE-02AD1547D90B.jpg

Suurin osa varmaan jo seuraakin mua Instagramissa ja sai kuulla uutisista, mutta kerrottakoon se vielä täälläkin: mä lähden takaisin Melbourneen! Tällä kertaa reppureissaajan sijaan kuitenkin opiskelijana. Kouluna tulee olemaan aivan kaupungin keskustasta löytyvä, Aussien isoin yliopisto RMIT ja alana valokuvaus. 

Olenhan mä aivan älyttömän onnellinen tästä. Tässä kun kävin tämänkin postauksen kuvia läpi niin melkein meinasin tirauttaa pienen itkun, niin ihana fiilis mulle näistä tulee! Kyllä se vaan niin on, että siinä kaupungissa on sitä jotain. Muistan kuinka viime syksynä Melbiin muuttaessani olin hiukan epävarma koko kaupungista (ja etenkin sen säästä, hyi että osasikin olla KYLMÄ). Rakkaussuhde kaupunkiin siis kehittyi ehkä hitaasti, mutta siitä tuli luja ja intohimoinen. En enää osaa kuvitella asuvani muualla, Melbissä vaan on kaikki mitä tarvitsen, enkä oo koskaan ollut yhtä onnellinen kuin siellä asuessani.

En malta odottaa että pääsen taas kävelemään tuttuja katuja, juomaan hyvää kahvia ja nauttimaan auringonpaisteesta sekä ihanasta Aussi-kulttuurista. Tässä vielä pieni kollektiivinen kuvakokoelma viime vuodelta ♥ 

// As most of you that follow me on Instagram already know, I'm moving back to Melbourne to study photography! I almost started crying going through the photos in this post, that's how happy it makes me to think that in a few short months I'll be walking down my favourite streets, visiting coffee shops and enjoying the Aussie summer again. 

I was reading my old blog posts the other day, from the time I first arrived in Melbourne. It was rainy and cold and I was honestly contemplating whether I had chosen the wrong city. My love for Melbourne may have developed slowly, but in the end it became so strong that I couldn't see myself living anywhere else at this point in my life. Melbourne has everything I could ask for in a city, and I've never been happier than during the amazing nine months I got to spend there.

Hope you enjoy this little collection of moments from last year xx